KONSERTIT / TAPAHTUMAT
ARKISTO
Heli Laaksonen
VARTTI YLI KEVÄT
Hyväntuuline runokiartue 2009

Runoilija Heli Laaksonen jatkoi kolmatta runokiertuettaan syksyllä. Kyseessä oli kevään 2009 runoiltojen pohjalta jatkuva kiertue, joka oli syksyn teemaan sopivaksi päivitetty. Maaliskuussa 2009 Heli kiersi Vartti vail kevät -nimen alla, syyskierros on johdonmukaisesti Vartti yli kevät. Luvassa oli siis tarinoita ja runoja Helin lounaissuomalaisella murteella.

"Nämä syksyse runohöpinä on samatyylissi ko ol kevästenki, mut uussiki jutui o keksitty!", vinkkaa Heli. Syksyn kiertueella morsiamet uivat ja pakettiautot hehkuvat sineään - mukana on mm. vuosiloma siirtolohkareen seurassa ja pulputusta juuri ilmestyneestä tarina- ja marinakirja Pursusta. Runoillassa sanamaija Heli Laaksonen saa yleisönsä viihtymään veikeällä tyylillään, mutta lausuu myös sielun seisovia vesiä liikuttavia ajatuksia. Runojaan Heli lukee nopealla, kirkkaalla Lounais-Suomen murteella ja kertoilee myös sattumuksista kirjailijan tien varrelta, vaikkapa esiintymisistään vankilassa. Värikkäässä illassa myös yleisöllä on mahdollisuus jututtaa Heliä ja pyytää toiverunoja lausuttavaksi.

Syyskuinen runokaravaani kiertää nyt myös Lapissa
"Vuasie varrelt pohjosest Suamest on tullu kutsui, et käväse nyy täälläki kiält käyttämäs ja näyttämäs. On kauhia mukava pääst sin vihro viime - ja viäl kaunemppa syksyaikka! Kyl mää ainaki auton akkunast kerkken riakonmarjojen färiloisto kattoma", Heli Laaksonen visioi.

Runoillat alkoivat Helin kotikonnuilta Uudestakaupungista, kiepsahtivat Turun kautta Lappiin ja laskeutuivat Kuopion kautta Helsinkiin. Kiertue teki ympäripyöreän kierroksen ja päätyi lopulta takaisin Lounais-Suomeen, Turkuun. Yhteensä tapahtumia oli yksitoista. Helin runoillat ovat olleet yleisömenestyksiä. Viime kevään 16 tapahtumaa kattanut kiertue oli loppuunmyyty. Vain kahdella paikkakunnalla jäi muutama tuoli tyhjäksi. Mm. Turussa järjestettiin suuren kysynnän vuoksi lisätapahtuma, joka sekin myytiin loppuun ennätysajassa.

Runoillat alkoivat kullakin paikkakunnalla - kiertueen nimeä mukaillen - varttia yli seitsemän ja lipun hinta on myös 'varttia yli', eli 19 euroa 15 senttiä. Kestona oli runsas tunti.

Kiertue 2009
pe 4.9. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Crusell**

la 5.9. Turku,
ML Media Liv (Domino)*
su 6.9. Turku, ML Media Liv (Domino)*
la 12.9. Muonio, Olos Polar Center
su 13.9. Levi, Levi Summit
ma 14.9. Rovaniemi , Saarenkylän Nuorisoseurantalo
ti 15.9. Oulu, Madetojan sali
ke 16.9. Kuopio, Musiikkikeskus
la 19.9. Helsinki, Peacock-teatteri
su 20.9. Helsinki, Peacock-teatteri
to 24.9. Turku, ML Media Liv (Domino)*


* =
ML Media Liv -auditorio, Humalistonkatu 7 (ex-elokuvatetteri Domino)
** = Järj. Uudenkaupungin teatteri

Heliltä uutta tuotantoa
Kiertueen alkuun Heli julkaisi uuden tarina- ja marina -kolumnikirjan nimeltään Pursu. Sanamaija tarjoaa tuoreita näkökulmia arkeen ja osaa yllättää kerran toisensa jälkeen: ”Ole hyvä, sanos kaupan kassaki mul, ko anno rahast takasi. Ajatelkka, et kiäles on tommone ilmasu. Käsketä mont kertta päiväs olema hyvä.”

Syyskuun 2009 alussa ilmestyi myös myös Kiakaus-kalenter: seinäkalenteri, jossa on Helin aforismityyppisiä mietteitä. Uudessa vuoden 2010 kalenterissa Helin kiakauksiin on vuoropuhelunomaisesti vastaamassa enontekiöläinen Katja Keskitalo, joka kirjoittaa vastineensa Lapin murteella. Upeista valokuvista vastaa Jari-Jukka Nippala.

Lisäinfo:
Tapahtumat alkavat klo 19.15


Tuotanto Indico 2009.

Heli piti kiertuepäiväkirjaa osoitteessa: http://www.hulimaa.fi/index.php

   - Tapahtuman esittely

   - Promopankki
   - Heli Laaksonen